Tähän savupiippuun laskeutuminen tuotti paljon suurempia vaikeuksia kuin mihinkään kuolleeseen piippuun, koska noki, jota taukoamatta putoeli, teki heille paljon kiusaa.
Vihdoinkin he lähenivät pohjaa, kun vanhus, joka koko ajan oli ryöminyt edellä, äkkiä pysähtyi:
Silloin he kuulivat allaan ihmisäänen huutavan:
"Armoa! Armoa!"
Huutoa seurasi isku ja karkea mörinä. Sitten ääni jälleen huusi:
"Armoa! Säästäkää henkeni!"
"Tuo on nainen, jonka huudon kuulemme", kuiskasi Harald Vik.
"Kiiruhtakaa, vanhus!"
Tiedemies käski hänen olla vaiti. He kuulivat vielä pari kertaa rukoilevan äänen, jonka pari vahvaa, raakaa kirosanaa keskeytti. Sitten kaikki kävi hiljaiseksi.
Molemmat pakolaiset pyrkivät edelleen alaspäin. Vihdoin he olivat turvassa suunnattoman savupiipunhormin päällä.
He olivat suuressa keittiössä. Oli vielä pimeä, ja ikkunaluukut olivat suljetut, mutta keskellä lattiaa paloi pieni lyhty, ja sen niukan valon avulla, joka tästä lyhdystä levisi, he voivat nähdä vilauksen suuressa huoneessa olevista monista esineistä.