"Tuo kapine ratkaisi asian."
Vik katsoi ällistyneenä häneen. Hän alkoi vähitellen uskoa joutuneensa hullun kanssa tekemisiin.
"Te ette ymmärrä minua", jatkoi tiedemies. "Vaikka meillä ei olekaan liikoja aikoja, koetan kuitenkin selittää asian teille. Kun te jokseenkin tältä kohdalta keksitte minut ristikkoikkunan takana, pelästyitte te varsin suuresti. Tunnustakaapa vaan. Te luulitte silloin, että vapautenne oli jo ollutta ja mennyttä. Mutta minäpä olin tarkannut teitä jo neljä tuntia. Arvasin heti, kuka te olitte, sillä vanginvartija oli kertonut minulle paostanne. Mutta ymmärsin myöskin, että tilanne oli toivoton, ellette saisi apua. Harkitsin sitten lähes puolisen tuntia kaikkia mahdollisuuksia. Koettaisinko päästä katolle vai odottaisinko sopivampaa pakotilaisuutta. Olin heti selvillä siitä, että katolla olisi vaikea sekä piiloutua että hankkia ruokaa itselleen. Mutta kun samassa keksin kyyhkyset, sain rohkeutta kuitenkin koettaa. Mutta olin kuitenkin yhä kahden vaiheella. Mutta sitten huomasin tämän ukkosenjohdattimen, joka on hyvin sopivassa paikassa, ja se ratkaisi asian."
"Kyyhkysiä", kysyi Harald Vik kummissaan, "aiotteko te syödä kyyhkysiä?"
"Kyllä, muun puutteessa. Kyyhkyspaisti ei olekaan huonointa. Mutta tällä hetkellä ei ruokakysymys ole päivän polttavin kysymys. Tunnen, etten tule nälkäiseksi ennen kuin huomisaamuna."
Mutta Harald Vik ei saanut kyyhkysiä mielestään ja kysyi siksi uudelleen:
"Mutta mitenkä aiotte sitten pyydystää kyyhkysiä?"
"Ei mikään ole sen helpompaa."
Pikku mies katsahti taivaalle, jossa kuu juuri meni mustien pilvien taa.
"Luulen, että pian saamme sadetta."