Samassa vei eräs poliisi lasin Thomas Buschin huulille. Rikollinen tyhjensi lasin yhdellä siemauksella.
— Kiitän teitä huolenpidostanne, sanoi hän kääntyneenä Asbjörn
Kragiin, — voinko nyt päästä omaan selliini.
Kahden vanginvartijan välissä vietiin Thomas Busch takaisin selliinsä. Siellä vajosi hän illemmalla melkein apaattiseen tylsyyteen, ei syönyt juuri mitään eikä vastannut vanginvartijan tekemiin kysymyksiin.
Näytti siltä, kuin olisi hän viimeinkin heittänyt toiveensa ja piti nyt parhaana resignoida.
Illalla oli Asbjörn Krag Tivolissa varieteessa. Siellä näki hän kauniin, säteilevän Julietten loisto-osassaan. Hän hymyili ja lauloi ja heitteli jalkojaan, ja kukkasia tuli satamalla suosionosoitukseksi hänelle. Kun salapoliisi näki tämän näytelmän, ajatteli hän:
— Lapsi parka. Muutamia tunteja sitten olit sinä kyyneliin sulamassa huoneessa, jonka ikkunat olivat rautaristikoilla peitetyt. Nyt sinä tanssit ja laulat. Kenties sinä kymmenen minuutin kuluttua taas itket. Sellainen on maailma. Mutta suloisen ystäväsi saat jättää mielestäsi, rakas lapseni. Huomenna kello neljän ja viiden välillä sulkeutuvat vankilan portit hänen takanaan.
Seuraavan päivän aamupäivällä oli Asbjörn Kragilla Harald Breden kanssa viimeinen keskustelu, joka koski Thomas Buschin siirron järjestelyä. Kaikki oli kunnossa.
Asbjörn Krag tunsi itsensä täysin rauhalliseksi, kun hän kello puoli kaksitoista meni rautatieasemalle.
Rautatiematka oli ikävä, mutta Asbjörn Krag kulutti aikansa vielä kerran mennen tarkoin läpi uuden juttunsa.
Hän oli yksin toisen luokan vaunussa eikä hänellä sen vuoksi ollut mitään pelättävää, vaikka hän ottikin esille paperinsa.