— Sitä minä en tiedä, vastasi poika, — tilaus tehtiin puhelimella ja minä en kuullut mitään nimeä mainittavan. Kaksi herraa saattavat sairasta, joka varmaankin on vanhempi mies.
Krag totesi että hänen potilaastaan oli puhe.
Puoli neljän aikana vieri vaunu sairaalan korkean rautaportin eteen. Asbjörn Krag soitti kelloa ja eräs vartija tuli kuulustelemaan hänen nimeään ja asiaansa.
Puisto erotti rautaportin sairaalan punaisesta tiilirakennuksesta. Puiston puiden välissä näki Krag vilaukselta tohtorin, joka käveli edes takaisin innokkaasti keskustellen erään alilääkärin kanssa.
Salapoliisi pääsi sen vuoksi sanomasta nimeään vartijalle. Hän viittasi tohtorille ja kun tämä näki, kuka tuli, kiiruhti hän sisäänkäytävän luo ja avasi rautaportin hänelle.
Hän oli hyvin rakastettava ja puristi lämpimästi salapoliisin kättä puhjetessaan puhumaan:
— Olen kärsimättömästi odottanut teitä, hra Krag, tuskin olen saanut unta silmiini koko yönä tuon kamalan kirjeen takia, josta kuulin puhelimessa. Meidän täytyy saada käsiimme kirjeen lähettäjä, sairashuoneeni voi joutua kärsimään sanomattomasti, jos sellaiset ennenkuulumattomat syytökset pääsevät julkisuuteen.
— Minä teen parhaani, vastasi salapoliisi hymyillen. Hän lähetti vaunun takaisin.
Kyytipoika, joka tohtorin kasvoista näki, mikä kuuluisa poliisimies hänellä oli edessään, tuijotti hetkisen ällistyneenä häneen, ennen kuin hän käänsi vaunun ja lähti takaisin asemalle mäkistä ja mutkikasta maantietä pitkin. Mielisairaalan lääkäri esitteli:
— Salapoliisi Asbjörn Krag — alilääkärini tri Stenseth.