— Minä telefonoin.
— Oh, te telefonoitte.
— Niin, minulle soitettiin erään hyvin vähäpätöisen asian vuoksi Lilleholmista, joka on täältä puolen peninkulman päässä. Insinöörin istuessa kirjoittamassa seisoin minä hallissa ja telefonoin.
— Ei ole epäilemistäkään, insinööri on ottanut vihkon.
Tohtori tuli miettiväiseksi.
— Tämä kuulostaa todellakin hieman omituiselta, sanoi hän, — mutta minä en voi vain käsittää mitä vuori-insinööri aikoo aikakauskirjalla tehdä. Jos hän olisi pyytänyt saada lainata sen minulta, ei tietenkään olisi ollut mitään estettä siihen. Mutta että hän vain ilman muuta otti sen…
— Hänellä on epäilemättä ollut pienet tarkoituksensa tehdessään tämän viattoman varkauden, huomautti Asbjörn Krag — ja minä voin teille kertoa, että varkaus ei supistunut vain vihkoon.
— Oh, suuri Jumala, onko hän kenties ollut kassakaapissakin?
— Ei, kaukana siitä, rauhoitti Asbjörn Krag nauraen, — hän ei ole varastanut voiton vuoksi. Paitsi aikakauskirjaa on hän ottanut teiltä pari ruskeata kirjekuorta ja leimaamatonta kirjoituspaperianne. Siinä kaikki.
— Tätä minä en ymmärrä.