Harald Brede vastusti tätä mitä jyrkimmin. Kun Thomas Busch sanoi jotain alistumisestaan salapoliisin tahtoon, huomautti tohtori terävästi, luoden silmäyksen salapoliisiin, että itse asiassa vankilanjohtaja ratkaisisi tämän asian. Jos Busch ehdottomasti sitä toivoo.
— On minun mielestäni otettava huomioon tuomitun miehen toivomus sikäli, että asia esitettäisiin korkeimmalle asianomaiselle.
— Hyvä, hyvä, intti Harald Brede, — jos te menette vankilanjohtajan luo, niin menen sinne minäkin. Panen paikkani alttiiksi, mutta siirron on tapahduttava määrätyllä ajalla. Tämä on vain joku juoni vangin puolelta.
Samassa tuli eräs poliisi ja ilmoitti että vankivaunu oli ajanut portin eteen. Tämä oli sama poliisi, jonka oli määrä yhdessä Harald Breden kanssa huolehtia vangin kuljetuksesta.
Aika oli tullut. Thomas Busch lopetti itse kaiken enemmän keskustelun viennin siirrosta sanoessaan:
— Koska kunnianarvoisa salapoliisi antaa niin suuren arvon sille, että kuritushuoneen portit jo tänään sulkeutuvat takanani ja panee vielä paikkansakin sen vuoksi alttiiksi, niin onhan kaikkea järjellisyyttä vastaan, että minä pyydän siirtoa. Herrani, minä selitän täten juhlallisesti, että minun puoleltani ei ole vähintäkään estettä, vaan voidaan minut heti kuljettaa vankilaan. Olihan vain puhe vähäisestä myötätunnon osoituksesta, pienestä rakastettavuudesta, herrani, voimatonta miestä kohtaan. Pyydän ainoastaan, että tämä nenäliina vielä kerran kastellaan tuossa narkoottisessa aineessa ja että joku poliisi koko matkan ajan pitää sitä nenäni edessä.
— Miksi niin? kysyi tohtori hämmästyneenä, ettekö voi itse pitää siitä huolta?
— En, vastasi Thomas Busch, — minä otaksun, että herrat poliisit, kuten tavallista, taaskin huvittavat itseään sillä, että käteni sidotaan selän taakse.
— Se on liian hassua, huudahti tohtori, — sehän vaikuttaa siltä, kun pidettäisiin häntä tiikeriä tai villiä eläintä pahempana. Eivätkö kaikki nämä poliisit kykene vartioimaan häntä ilman, että hänen ruumiinsa väännetään tuhanteen mutkaan.
Mistään ei Harald Brede sen vähemmin pitänyt kuin ruveta tekemään muutoksia kerran suunniteltuun ohjelmaan. Mutta hän oivalsi, että hänen oli taivuttava hieman, varsinkin kun se ei merkinnyt mitään vangin varmuuden suhteen, jos hän antoikin hieman perään.