— Herra tohtori, minä olen vastuussa siitä, että Thomas Busch tänään tuodaan vankilaan. Minä tunnen luultavasti kunnianarvoisan rikollisen paremmin kuin te, ja teidän tulee siis antaa anteeksi, jos minä olenkin varovainen. Tällä kertaa ei kuitenkaan merkitse mitään, jos vanki saa pitää kätensä vapaana tai jos ne ovat selän takana. Pääasia on, että ne ovat kunnollisesti käsirautoihin kytketyt ja siinä suhteessa minä en koskaan anna perään.
— Mitä suurimmalla ilolla, sanoi Thomas Busch, ja ojensi molemmat kätensä tyynesti salapoliisille. Hänen tapansa keskustella ja alituisesti vaihteleva ilme hänen kasvoissaan, paljasti aina sen halveksumisen, jota hän tunsi poliisia kohtaan.
— Te saatte kuitenkin joka tapauksessa itse pitää nenäliinaa nenänne edessä, huomautti Harald Brede vangille. — Eihän se juuri näytä hienolta ja aristokraattiselta, mutta sille ei mitään voida.
Thomas Busch kumarsi, sarkastisesti hymyillen. Käsiraudat pantiin vangin käsiin. Tohtori liotti uudelleen nenäliinan narkoottisessa esanssissa, ja pani sen hänen kahlittuihin käsiinsä.
Harald Brede tunnusteli, oliko hänellä browninkinsa mukanaan. Kyllä, se oli hänen taskussaan. Thomas Busch ymmärsi hänen liikkeensä ja hymyili vieläkin sarkastisemmin.
Veri oli alkanut uudelleen vuotaa hänen nenästään, ei kuitenkaan niin runsaasti kuin aikaisemmin, mutta hänen täytyi koko ajan pitää nenäliinaa nenänsä edessä. Siitä hetkestä, kun hän astui sellistä ulos, ei hän sanonut sanaakaan. Hän oli jälleen nenäliinan avulla saanut pienen elastisen esineen suuhunsa ja se tarttui heti kitalakeen kiinni. Kun se oli hänen suussaan, puhui hän jonkun verran epäselvästi, minkä tähden hän mieluummin oli vaiti, jotta puheen epäselvyys ei herättäisi huomiota.
Oli lystikkään näköinen se kulkue, joka lähti Thomas Buschin sellistä pitkin vankilan käytäviä ja portaita. Ensiksi tuli tohtori, vanhanpuoleinen mies ja hieman kumarassa. Sen jälkeen tuli eräs poliisikonstaapeli. Sitten tuli Thomas Busch nenä vuotaen, kahden poliisin välissä, joista toinen oli Harald Brede. Sen jälkeen tuli patrulli, johon kuului neljä virkapukuun pukeutunutta poliisikonstaapelia.
Thomas Busch piti koko ajan nenäliinaa molemmilla käsillään nenänsä edessä.
Harald Bredeä ei niinkään vähän kiukuttanut tämä naurettava kulkue. Hän oli odottanut dramaattisempaa loppua tälle suurelle asialle. Mutta nyt oli Thomas Busch aivan yksinkertaisesti riistänyt häneltä vaikutuksen kirotulla nenävuodollaan.
— Voi melkein väittää, että hän on suunnitellut tämän kaiken ärsyttääkseen meitä, ajatteli Harald Brede. — Tuossa hän kulkee ja näyttää varsin surkealta raadolta verinen nenäliina kasvojen edessä. Hänen ympärillään kulkee joka puolella joukko poliiseja revolvereineen ja batongeineen. Salapoliisin täytyi myöntää, että tilanteella oli koomillinenkin puolensa. Hän oli iloinen siitä, että siirto tapahtui niin salaisesti, sillä vankivaunu odotti vankilan pihassa.