— Oikeastaan minulla oli ollut toinen ajatus, sanoi Rosenkrantz. — Tehän tunnette asianajaja Kleistin, eikö totta? Hänet minä olin ensiksi aikonut kutsua. Minä tiedän, että hän pitää paljon siitä seuraelämästä, joka on talvisin vallalla tällaisissa vanhoissa herraskartanoissa. Mutta silloin tapahtui jotakin, joka saattoi minut muuttamaan päätökseni.
Kandidaatti katsoi häneen tarkkaavaisena ja kuunteli huomattavalla mielenkiinnolla, mitä toisella oli sanomista.
— Minä pelkäsin, jatkoi luutnantti, ettei vanha sotilas pitäisi teistä, ja se olisi ollut hyvin ikävä seikka. Hän ei pidä uusista kasvoista, mutta on muuten hyvin kelpo mies. Tämänpäiväisten laukausten jälkeen ei kuitenkaan ole mitään vaaraa, te olette ainiaaksi valloittanut hänen sydämensä.
Uusi vieras nauroi.
— Kaikki tämä on varsin hyvää, sanoi hän, mutta minä en ole vielä paljoakaan viisastunut.
Luutnantti seisoi hiljaa hetkisen. Sitten hän lykkäsi erään mukavimmista nojatuoleista takan eteen ja sanoi:
— Rakas Asbjörn Krag, istukaa. — Ja vieras, joka ei näyttänyt vähintäkään hämmästyneen tästä uudesta ja yllättävästä puhuttelusta, istuutui tuoliin, ojensi jalkansa ja oli valmis kuuntelemaan. Luutnantti seisoi takan ääressä. Ja sitten hän alkoi:
— Hyvä Krag, minä olen lähettänyt teitä noutamaan sentähden, että tässä talossa on viime aikoina tapahtunut ylen ihmeellisiä asioita.
Sitten seurasi selvä ja tarkka esitys kaikesta mitä oli tapahtunut. Luutnantti aloitti kertomalla kamalasta näystään, kymmenen vuotta sitten kuolleesta tohtori Jernestä, kenraalin veljestä. Senjälkeen hän kertoi puhelun, joka hänellä oli ollut vanhan Hans Kristianin, papin ja kenraalin kanssa, edellisen yön tapahtumista, askelista, jäljistä lumessa, naputuksesta kenraalin ikkunaan ja naurusta. Asbjörn Krag ei keskeyttänyt ainoatakaan kertaa tätä kertomusta, hän istui paikoillaan koko ajan ja puhalteli sikarinsavua suurina, valkeina pilvinä, ja hänen täysin ilmeettömät kasvonsa näyttivät pikemmin osoittavan hajamielisyyttä kuin mielenkiintoa. Luutnantti lopetti sanomalla:
— Tämä on syy, jonka vuoksi kutsuin teidät. Ja mitä nyt arvelette?