Herrat menivät takaisin tupakkahuoneeseen. Kenraali oli ylen ihastuksissaan kandidaatin loistavasta ampumataidosta. Vähän ajan kuluttua pappi läksi pois; hän oli tullut äänettömäksi ja hiljaiseksi viimeisen tunnin sotaisten urotöitten jälkeen, ja kun vanha soturi alkoi näyttää unisuuden merkkejä, tarttui luutnantti uuden vieraan käsivarteen ohjatakseen hänet hänen huoneeseensa. Kandidaatti Stormille oli osoitettu huone toisen kerroksen eteläsivustassa. Luutnantti itse asui pohjoisessa.
Heidän kulkiessaan portaita sanoi luutnantti:
— Minä kyllä tiesin teidän osaavan ampua hyvin, mutta että olitte täydellinen mestariampuja, sitä en aavistanut.
— Hyvä ystävä, vastasi kandidaatti, revolverilla ampuminen on minun ainoa todellinen huvitukseni. Milläpä tässä ikävässä maailmassa muutoin kuluttaisi aikaansa.
— Kas tässä on teidän huoneenne, sanoi luutnantti ja avasi oven. — Mutta arvelen, että menemme ensin minun huoneeseeni saadaksemme hieman jutella keskenämme, onhan se aivan välttämätöntä.
— Aivan oikein. — Vieras nyökäytti tyytyväisenä päätään nähdessään huoneen sisustuksen.
Heidän tultuaan luutnantin salonkiin, jossa koivuhalot räiskyivät avoimessa takassa ja lamppu levitti huoneeseen punaista lämmintä valoaan, sanoi kandidaatti äkkiä:
— Teidän tulee antaa minulle eräs selitys.
— Olette oikeassa, vastasi Rosenkrantz ja asettui selkä takkaa vasten.
— Ette saata uskoa, miten nopea saapumisenne minua ilahdutti.
— Minä kiiruhdin matkaan heti saatuani sähkösanomanne.