— Kenties siellä on varkaita tahi ehkä muut ilkeät ihmiset harjoittavat temppujansa. Kuten tiedät, lupasin kenraalille pitää silmällä hänen taloansa hänen poissaollessaan. Hans Kristian väittää, että siellä on öisin äkkiä ruvennut kummittelemaan.
— Oh, nuo vanhat jutut. Että viitsitkin niihin puuttua. Mene pikemmin levolle.
— Nuo vanhat jutut? kysyi pappi.
— Niin, tiedäthän, että jokaisella vanhalla herraskartanolla on kummituksensa. Niin on tälläkin.
— Jotakin on joka tapauksessa täytynyt tapahtua. Muutoin ei Hans
Kristianin kaltainen järkevä mies olisi kääntynyt minun puoleeni.
— Onko hän tullut tänä iltana?
— Niin, hän tuli puoli tuntia sitten. Minä menen sinne joka tapauksessa. Luonnollisesti en usko ämmäinjuttuja, rakas vaimoni, mutta Hans Kristian on nähnyt aaveen asumattomissa huoneissa. Ja olennon, joka on lihaa ja verta, minä kyllä pidän kurissa. Menen sinne, jollen muun vuoksi, niin rauhoittaakseni palvelijoita.
Nyt papinrouva tuli hieman miettiväiseksi.
— Niin, jos Hans Kristian on levoton, niin täytyyhän siinä olla joku syy, mutisi hän. — Miten kauan siellä viivyt?
— Tunnin ajan.