— Odottakaa, sanoi Krag.
Kohta sen jälkeen ilmestyi uusi varjo, ja Rosenkrantz säpsähti.
— Ihminen, kuiskasi hän.
Asbjörn Krag ei vastannut, mutta piti koko ajan katseensa kiinnitettynä olentoon, joka hitaasti liikkui kartanoa kohti.
— Koira kulkee edellä, kuiskasi luutnantti.
— Ja mitä se osoittaa?
— Että tulija on tuttu. Mutta minä luulin, että koko talon väki oli mennyt nukkumaan.
— Koirat olivat ääneti, kuiskasi Krag, sinäkin yönä, jolloin kenraalin ikkunaan koputettiin. Tunnetteko sen, joka kulkee tuolla?
— En, hänen yllään on pitkä viitta. Minä en ole tähän asti nähnyt kartanossa ketään, jolla olisi tuollainen viitta.
Äkkiä Rosenkrantz tarttui Kragin käsivarteen.