Kohta kun Hans Kristian oli kadonnut, meni Krag läpi ruokasalin, vierashuoneen, kenraalin työhuoneen ja viereisen huoneen. Jo pitkän matkan päästä hän saattoi huomata ison salin oven olevan avoinna. Hän hiljensi senvuoksi askeliaan ja tuli saliin niin hiljaa kuin mahdollista. Hän pysähtyi ovelle ja katsoi odottavaan mieheen.
Insinööri Stener ei ollut ollenkaan kuullut hänen tuloaan. Insinöörillä oli turkki yllä ja hattu kädessä. Hän seisoi selin Asbjörn Kragiin ja katseli tarkkaavaisena erästä muotokuvaa — vainajan, kenraalin onnettoman veljen kuvaa. Mutta Asbjörn Kragista tuntui kummalliselta, että hän seisoi niin lähellä taulua; oli kuin hän olisi katsellut nimikirjoitusta tahi tehnyt jotakin muuta tutkimusta.
Krag astui pari askelta eteenpäin, ja vieras kääntyi äkkiä, hän oli nähtävästi tullut yllätetyksi. Hän tervehti Kragia ja sanoi:
— Minä olen insinööri Stener tehtaalta. Tahtoisin kernaasti puhella paroni Rosenkrantzin kanssa.
— Rosenkrantz tulee pian, vastasi Krag, minä olen lähettänyt häntä noutamaan. Olen kandidaatti Storm, paronin ystävä — uusi vieras talossa. Minua ilahduttaa tehdä tuttavuuttanne.
Herrat puristivat toistensa kättä, ja Krag jatkoi rakastettavasti:
— On hauskaa nähdä uusien yritysten kohoavan. Tehän olette rakentanut oivallisen tehtaan. Tällä paikallahan ei ollut muutamia vuosia sitten muuta kuin vanha myllyrähjä.
— Ja nyt meillä on työssä kaksisataa ihmistä, vastasi insinööri. — Tehdas on tuottanut hyvinvointia moneen kotiin. Mutta sittenkään ei valitettavasti näytä siltä, kuin kaikki katselisivat leppein silmin sen toimintaa.
— Niin, te tarkoitatte kenraalia.
— Hän tuottaa meille monia vaikeuksia. Kaikkea mihin vain kykenee. Hän väittää, että olemme hävittäneet paikan kauneuden, ja siinä hän kenties on oikeassa. Mutta kysykää noilta kahdeltasadalta ihmiseltä, minkä he pitävät parempana, paikan kauneuden vaiko hyvän ansion, niin minä en luule, että vastaus antaa mitään epäilemisen aihetta.