— Sitä minäkään en luule, vastasi Krag. — Olen täysin samaa mieltä kuin tekin.
Samassa luutnantti Rosenkrantz tuli saliin. Hänen hämmästyneistä kasvoistaan saattoi Asbjörn Krag huomata, ettei pikku Hans Kristian ollut sanonut kuka odotti. Luutnantti tuli yllätyksestä iloisena insinööriä vastaan ja tervehti häntä. Hän pyysi vierasta istumaan, mutta insinööri jäi seisomaan.
— Minä en vaivaa teitä kauan, sanoi hän. — Tulen pelkän liikeasian takia.
— Silloin teillä on kenties jotakin sitä vastaan, että ystäväni on läsnä?
— Ei suinkaan. Kuten mahdollisesti olette kuullut, herra paroni, olen minä vähän aikaa sitten tehnyt kenraalille tilanostotarjouksen.
— Minä tiedän sen, vastasi Rosenkrantz, ja hämmästyin summan suuruutta. Kartanohan on kieltämättä jokseenkin rappiolla. Te tarjositte 300,000.
— Sen taksoitussumman, niin. Minä en ole saanut kenraalilta vastausta ja saatan kyllä arvella, ettei hän tahdo myydä.
— Sitä hän ei tahdo, hän pelkää uusia tehtaita.
— Oikein. Mutta nyt tulee lisäksi asia, että meidän täytyy, meidän täytyy, herra paroni, saada kenraalin tila tahi osa siitä. Tehdas on liian pieni, ja meidän täytyy saada uusia aloja laajentamista varten. Te ette aavista, mitä tällä paikalla voi luoda, valtavia arvoja, suurteollisuutta.
— Sitä en epäile.