— Ah, kiitos, Bringe. Minä tulen heti.
Tilanhoitaja kumarsi jälleen Asbjörn Kragille ja läksi.
Mutta hän hymyili mennessään ihmeellistä ja melkein huomaamatonta hymyä.
Kun hänen askeliaan ei enää kuulunut portaissa, sanoi Asbjörn Krag:
— Se oli merkillinen mies, minä en pidä hänen kasvoistaan.
— Hän kuuluu olevan hyvin kelpo mies, sanoi Rosenkrantz.
— Minä en pitänyt hänen kasvoistaan, sanoi Krag. Ja sitten hän rupesi lähemmin tarkastelemaan takkaa. Se oli suuri, vanhanaikainen, avoin takka, sellainen, joka saattaisi niellä kokonaisen sylen halkoja.
Luutnantti istuutui isoon nojatuoliin ja laski jalkansa takan reunalle.
— Kun istun tässä, sanoi hän, en kadu ollenkaan, että olen lähtenyt
Pariisista. Mitä ihmeellistä te olette löytänyt tästä takasta?
— En mitään muuta, vastasi Krag, kuin ratkaisun ainoalle todelliselle arvoitukselle tässä asiassa.