Bringe läksi.
Asbjörn Krag katsoi hänen jälkeensä eteisen ikkunasta. Punainen lyhty kulki hitaasti heilahdellen pihamaan poikki, ja sen valo heijastui ylempänä olevista ikkunoista. Vähän sen jälkeen näkyi eräästä ikkunasta valo.
Krag astui miettiväisenä suureen saliin, jossa Louise neiti nyt istui sohvassa. Rosenkrantz tuki häntä tyynyillä. Hän oli täydessä tajussaan, mutta hyvin kalpea.
Kun hän näki Asbjörn Kragin, värähtivät hänen kasvonsa ikäänkuin ilmaisten vastenmielisyyttä.
— Oletteko tekin täällä? sanoi hän. — Täällähän on aivan kuin sairashuoneessa, jossa potilasta hoidetaan vuorotellen.
— Me kuulimme teidän huutonne, vastasi Krag, siinä kaikki. Voin teille vakuuttaa, että se oli oikein kamala. Oli kuin joku ihminen olisi ollut hengenhädässä, emmekä me hetkeäkään empineet. Mutta kenties meidän ei olisi pitänyt tulla.
— Koskapa ihminen oli hengenvaarassa, vastasi hän hymyillen katkerasti, oli se kaiketikin välttämätöntä.
Krag ei ollut kuulevinaan hänen sanojensa kärkeä.
— Tahdotteko kertoa meille, sanoi hän, mikä teitä pelästytti viime yönä, neiti?
Luutnantti Rosenkrantz lisäsi: