— Minä kuljin lattian poikki vakaasti päättäen olla osoittamatta mitään pelkoa. Minä tiesin, että sedän työhuoneessa oli ladattuja revolvereja, ja minä olen ennenkin pidellyt revolveria vaarallisessa tilassa. Mutta — silloin oli kuin olisin saanut salamaniskun. Suuri Jumala, sehän on kuollut mies! Ja sitten minä katsoin häneen.
— Ja sitten te huusitte?
— Silloin minä huusin, ja sitten kaaduin kumoon. Minusta tuntui, kuin kuollut olisi tullut minua vastaan ja minä tunsin kylmän ilmanhenkäyksen käyvän toiselta puolelta. Se oli kauheata.
— Ettekö nyt tahdo mennä takaisin huoneeseenne? kysyi Rosenkrantz.
— Pian, vastasi hän, mutta minä tunnen itseni vielä hieman heikoksi.
Krag kysyi hymyillen:
— Ja edelleen on mahdoton tietää, mikä oli neidin vaelluksen tarkoitus.
— Selittäkää te minulle pikemmin, miten tämän kummituksen laita on.
— Siinä on paljon selittämistä, vastasi Krag.
— Todellakin?