Rosenkrantz katsoi häneen hämmästyneenä.
— Se ei näet ole ollutkaan mikään kummitus.
Louise neiti kohotti silmäripsiään.
— Ah, te tarkoitatte vanhaa lorua harhanäyistä. Minä en ole hermostunut. Minulla ei ollut mitään harhanäkyjä.
— Sitä minäkään en tarkoita, vastasi Krag, se ei ole ollut kummitus.
— Mutta mikä se on ollut?
— Se on ollut oikea ihminen, vastasi salapoliisi. — Seuratkaa minua, niin näytän teille hänen jälkensä.
Hän veti molemmat toiset taulujen luokse ja osoitti lattiaa.
— Luuletteko, että kummitus vetää mukanaan lunta pihalta? kysyi hän hymyillen. — Eiköhän aave kulje sentään kevyemmin. Ja katsokaa tässä, lumiläikkiä on oven edessä; ne näyttävät juuri sen tien, jota Louise neiti kertoi aaveen tulleen. Aave on tullut ovesta. Aave ei koskaan kulje ovesta.
Louise neiti oli nyt täydellisesti toipunut ja ahmi mielenkiinnolla salapoliisin selitystä.