— Se on hyvin yksinkertainen asia, vastasi Asbjörn Krag. — Louise neiti, joka odotti insinöörin vierailua, oli teljennyt koirat huoneeseensa. Saatan nyt ilmoittaa, jatkoi Krag, että minä heti kuultuani näistä salaperäisistä tapahtumista, joista kartanon väki kertoi, arvelin niiden osittain johtuvan Louise neidin tahi insinööri Stenerin salaperäisistä vaelluksista kohtaamispaikoilleen. Uskoani vahvisti etenkin se seikka, että Louise neiti koetti koko ajan selittää näitä juttuja pelkiksi kyökkiloruiksi. Siksi päätin vakoilla häntä. Ensi kerralla olitte tekin, rakas Rosenkrantz, mukana; sinä yönä hän palasi kohtauspaikaltaan, toisella kertaa hän oli menossa sinne. Siitä selviää, että me tapasimme hänet isossa salissa; hän aikoi käyttää hyväkseen länteen päin olevaa pikku ovea.
Rosenkrantz oli suurella mielenkiinnolla kuunnellut Kragin esityksen loppuosaa. Hänen kiihtynyt ja puoleksi loukkaantunut kasvojenilmeensä oli kadonnut ja jättänyt sijan tavalliselle herpaantuneelle levollisuudelle. Hänestä oli jälleen tullut maailmanmies, jonka tasapainoa ei mikään taivaan ja maan välillä saattanut järkyttää.
— Entä sitten vainaja? kysyi hän. — Minä olen nähnyt hänet omin silmin.
— Niinpä niin, sanoi Krag, nyt olemme siinä kohdassa. Nyt on kysymys saappaista.
XXX LUKU.
Verinen taivas.
Luutnantti Rosenkrantz oli yhä kasvavalla mielenkiinnolla kuunnellut ystävänsä kertomusta. Mutta kun Krag sanoi, että juuri Louise neidin kauhistus kamalan näyn häntä kohdatessa oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, ettei kenraalin veljentytär ollut kietoutunut tapahtumiin, pudisti toinen hämmästyneenä päätänsä.
— Sehän ei sovellu mihinkään muuhun asianhaaraan, sanoi hän. — Teidän selityksenne kuuluu hyvin todenmukaiselta, rakas Krag, ja jotta en saattaisi teitä levottomaksi, tahdon toistaa, ettei insinööri Steneriä koskeva huomionne ole tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta. Louise neiti menetelköön aivan niin kuin itse haluaa, ja minä tahdon käyttää ensimäistä suotuisaa tilaisuutta sanoakseni hänelle, ettei hänen tule vähimmässäkään määrässä ottaa minua lukuun, kun on kysymys hänen omasta onnestaan. Voimme senvuoksi lähteä siitä olettamuksesta, että useimmat näistä ilmiöistä suoraan johtuvat molempien rakastavaisten salaisista kohtauksista. Ne johtuvat kenties enemmän huonosta onnesta kuin laskelmista. Olettakaamme myöskin, että insinööri Stener koettaa kaikin voimin saada kenraalia kyllästymään taloon panemalla toimeen näitä yöllisiä ja kamalia näytelmiä. Mutta luuletteko te, että hän on kertonut puuhistaan Louise neidille?
— Se hänen on täytynyt tehdä.
— Oikein. Ja sen voi päättää myöskin siitä, että Louise neiti on koko ajan koettanut selittää tapahtumia paljaiksi loruiksi. Sitten hän itse näkee aaveen yöllä, sanokaamme sitä aaveeksi, Krag, ja kaatuu maahan pyörtyneenä. Mutta se taas pirstaa koko teidän järjestelmänne. Asian täytyy siis olla sittenkin niin, että Louise neiti on kaiken ulkopuolella.