I LUKU,
Vanha palvelija.
— Miten vanha olet, Hans Kristian?
— Olen kyllä pian kuudenkymmenen ikäinen, herra pastori, ja tukkani on harmaantunut kenraalin palveluksessa. Kysykää häneltä itseltään hänen kotiin tultuaan, olenko valehtelija vai kunnon mies.
— Mutta kuudenkymmenen korvissa oleva mies saattaa helposti nähdä väärin, Hans Kristian. Minä olen nyt seitsemänkymmenen vuoden ikäinen, ja silloin tällöin tulee varjoja silmiini. Keskellä kirkasta päivää saattaa ympärilleni tulla niin ihmeellistä kuin hämärässä, ennenkuin olemme saaneet lamput sytytetyiksi. Minä tunnen sinut, Hans Kristian, enkä epäile, että olet kunnon mies, mutta saattaahan erehtyä, saattaahan erehtyä…
— Herra pastori!
— Niin, minä kuulen.
— Minulla on vielä silmät kuin korpilla. Kaksi kuukautta sitten minä sain kultamitalin pilkkaanammunnassa yli viidensadan metrin päästä. Pastorihan itse minua onnitteli.
Vanha pappi pudisti valkohapsista päätänsä.
— Niin, niin, mutisi hän. Mutta mitä minä vastaan sinun kertomuksiisi.
On surullista, että taikausko on niin levinnyt kansan keskuuteen.