— Entä Louise neiti? kysyi hän hieman levottomalla äänellä.
— Mitä siihen tulee, vastasi Krag, niin luulen, että voitte valmistautua lähtemään. Arveletteko edelleen matkustavanne kevyin sydämin?
— Kevyin, hieman alakuloisin sydämin.
— Hyvä, sitten ei ole mitään vaaraa. Voittehan lohduttautua Maximissa.
Krag meni huoneeseensa, jossa kirjoitteli kirjeitä monta tuntia.
Kenraali jäi vuoteeseen koko päiväksi. Luutnantti Rosenkrantz ja Asbjörn Krag saivat syödä päivällisen Louise neidin seurassa. Nuori tyttö osoitti ihmeellistä mielenmalttia. Ainoallakaan kasvojen ilmeellä hän ei osoittanut, että yölliset tapahtumat olisivat tehneet häneen vaikutusta. Kumpikaan herroista ei myöskään maininnut siitä mitään. He puhelivat kaikenlaisista muista asioista. Louise neiti kertoi kenraalin olevan kauhean huonolla tuulella sen vuoksi, että hänen täytyi olla vuoteessa.
Alkoi hämärtää varhain, ja se merkitsi levotonta yötä. Jo neljän aikana ajelehtivat tummat pilvet taivaalla, ja aurinko katosi. Koko maisema peittyi harmaaseen, villaiseen hämärään, joka tekee pohjolan talvi-illat niin lohduttomiksi. Viiden aikana sytytettiin tehtaan tulet, kerrottiin, että sillä oli suuria tilauksia, jonka vuoksi työmiesten täytyi tehdä ylityötä.
Kun Louise neiti jäi istumaan setänsä vuoteen ääreen ja Asbjörn Krag oli työnsä kimpussa, kuljeksi Rosenkrantz sinne tänne eikä tiennyt miten kuluttaisi aikaansa. Hän päätti kirjoittaa muutamia kirjeitä, mutta pian hän heitti pois kynän. Hän ei saattanut olla ajattelematta mitä oli tapahtunut ja mitä mahdollisesti tapahtuu — hänestä tuntui, kuin ilmassa olisi jotakin uhkaavaa. Hän antoi sytyttää kaikki lamput, niin että oli kuin Jernegaardissa juhlittaisiin. Ulkona tuuli ajeli pilviä yli lakeuksien ja ravisteli rakennuksen leveitä päätyjä.
Vihdoin hän otti turkin yllensä ja läksi kävelemään hieman ennen illallista. Kulkiessaan pihan poikki hän huomasi tulen palavan Asbjörn Kragin huoneessa. Hän jäi hetkiseksi seisomaan ja näki miten varjo liukui nopeasti ikkunan ohi; sitten kaikki oli jälleen hiljaista.
Luutnantti kulki läpi puistokäytävän, tuli siitä maantielle ja rupesi aivan sattumalta kävelemään pappilaan vievää tietä. Kun hän näki tulen ystävällisesti tuikkivan pappilan ikkunoista, heräsi hänessä äkkiä halu käväistä papin luona. Taloa ympäröi lankkuaitaus; se oli puutarhan sisällä, hieman tien syrjässä.