Ovi oli lukossa.
Krag murisi suuttuneena, että tämä oli ikävä viivytys.
Hän helähdytti jälleen avaimiaan, mutta kun hänellä ei ollut salalyhtyään mukanaan, meni aikaa ennenkuin hän löysi oikean avaimen. Pari minuuttia kului. Vihdoin lukko aukesi hieman naksahtaen, ja molemmat miehet olivat pian ahtaassa huoneessa. Heitä vastaan lehahtava kylmä ilma ilmaisi, että he olivat korkean ja kapean porraskäytävän pohjalla.
Krag alkoi heti nousta ylöspäin, mutta kun portaat kaikesta varovaisuudesta huolimatta narisivat kenkien alla, istuutui hän ja veti muitta mutkitta kengät jalastaan.
— Se on kylmää huvia, mutisi Rosenkrantz, mutta minä en välitä, minä seuraan teidän esimerkkiänne.
Hänkin veti kengät jaloistaan. Hetkisen kuluttua hän kysyi kummastuneena:
— Hyvä Krag, otatteko sukatkin pois?
— Ja vedän kengät jälleen jalkaani, vastasi salapoliisi ja veti sukat päällepäin. — On tarpeetonta saattaa itseään keuhkokuumeen vaaraan, ja sitäpaitsi ei ole varma, että palaamme tätä tietä.
Luutnantti Rosenkrantz seurasi viivyttelemättä Asbjörn Kragin esimerkkiä. Näin he saattoivat pehmeissä töppösissä nousta ripeästi portaita synnyttämättä minkäänlaista melua.
Suuri tehtaan konttori oli kolmannessa kerroksessa. Krag oli ollut siellä ennen, ja kun hänellä oli hyvä paikka-aisti, saattoi hän päästä perille pimeässäkin. Noustuaan portaita he pysähtyivät ja kuuntelivat hetkisen. Aluksi he eivät kuulleet mitään muuta kuin heikon surinan tehtaasta, se kuului kuin höyrykoneen sylkytys laivankannella. Ja Krag oli juuri menemässä eteenpäin, mutta yhtäkkiä hän tarttui ystävänsä olkapäähän. He kuulivat katkonaisia kuiskauksia.