— Niin, kiitos, Hans Kristian, nyt me olemme valmiit. Minä en tarvinnut ketään insinööriä. Kaikki on selvitetty. Eikö totta, Louise, sinähän ymmärrät kaikki. Louise neiti nyökäytti päätään ja hymyili. Nämä sanat Krag ja luutnantti Rosenkrantz kuulivat aivan selvästi. Rosenkrantz tunsi pienen piston, mutta pysyi levollisena.
Sitten insinööri sammutti valon ja läksi konttorista. Hänen äänensä kuului käytävästä, kun hän seisoi odottaen hissiä. Sitten hissi ratisi jälleen alas, ja suureen rakennukseen tuli taas täysi hiljaisuus.
— Menemmekö? kysyi Rosenkrantz. Hänen äänessään oli jotakin ihmeellistä.
— Emme, vastasi Krag, nyt varmaankin tapahtuu se, mitä varten olemme tänne tulleet.
Hetkisen kuluttua valo jälleen alkoi tanssia edestakaisin ulompana, salalyhdyn lepattava valo. Valo tuli lähemmäksi, mutta se liukui pitkin lattiaa, jotta ei kuvastuisi ikkunoihin. Ihmisiä ei ollut kahta, vaan ainoastaan yksi, mies — ja kun hän tuli konttoriin, saattoi Asbjörn Krag nähdä kuka se oli. Krag tiesi edeltäkäsin kuka hänen edessään oli, Rosenkrantz ei sitä tiennyt. Mutta nyt hänkin sai samalla kertaa tietää kuka kameleontti oli.
— Agronomi, kuiskasi hän, agronomi, tuo kelpo mies, Bringe, — kuka olisi sellaista luullut?
Asbjörn Krag tarttui hänen käsivarteensa varoittaakseen häntä olemaan hiljempaa.
Mutta luutnantti Rosenkrantzin oli vaikea hillitä itseään.
— Nyt sen näette, minä olin oikeassa, hän on tavallinen murtovaras.
— Niin, mutta te ette näe mitä hän tahtoo varastaa, vastasi Krag, hän menee ohi rautakaapin, jossa varmaan on tuhansia. Ja hän menee suoraan mahonkikaapille, jossa on ainoastaan karttoja ja papereja.