Louise neiti tuli äkkiä vakavaksi.
— Hän puhui kerran unissaan minun valvoessani eilen hänen vuoteensa ääressä, sanoi hän. — Se oli aivan käsittämätöntä, mutta minussa heräsi epäluulo, että hän oli saanut tietää jotakin.
— Mitä hän sanoi, neiti?
— Hän puhui paljon jostakin tiedonannosta, ilmestyksestä tahi muusta senkaltaisesta.
Asbjörn Krag nyökäytti päätään kiintyneenä asiaan.
— Se sopii yhteen, mutisi hän. — Hän puhui tahdosta, joka ilmaistiin, eikö totta?
— Niin, kenen tahto se oli?
— Vainajan, vastasi Krag ja laski raskaasti käden asiakirjasalkulle. — Tätä tiedonantoa hän on odottanut monta vuotta ja nyt hän vihdoinkin on sen saanut.
— Niin, nyt me emme tiedä enää yhtään mitään, sanoi insinööri Stener.
— Nyt teidän on selitettävä asia tarkemmin.
— Aivan oikein, jatkoi Krag, se on minunkin tarkoitukseni. Näinä päivinä on ollut seurattavana sangen mielenkiintoinen taistelu, ja minä myönnän, että olen väliin ollut varsin epävarma, ennenkuin vihdoinkin sain kiinni säikeistä, jotka veivät asian ratkaisuun.