— Keneltä?
— Sitä en tiedä.
— Minusta on kuin tuntisin äänen, mutisi Hans Kristian kahlatessaan lumessa.
Pappi seisoi paikoillaan lyhdyn vieressä. Hänen uteliaisuutensa oli herännyt. Mitä oli tekeillä, kun pikasähkösanoma oli lähetetty?
Hän kuuli, että molemmat miehet kohtasivat toisensa portilla ja että portti avattiin. Puhuvien äänestä hän saattoi ymmärtää, että Hans Kristian tunsi tulijan. Muutamien minuuttien kuluttua hän kuuli hevosen hirnuntaa ja kuopimista; reki kääntyi. Kulkusten kilinä, joka vähitellen haihtui pimeään, vakuutti hänelle, että äskentullut ajoi pois jälleen. Hans Kristian läheni pihan poikki koirien hypellessä hänen ympärillään.
Hans Kristianilla oli sähkösanoma kädessään.
— Se on minulle, sanoi hän ihmetellen. — En ole eläissäni saanut sähkösanomaa. Tahtooko pastori olla ystävällinen ja avata sen, niin minä valaisen lyhdyllä.
Pastori tarttui sähkösanomaan.
Hän luki ensin päällekirjoituksen.
— Oletko nähnyt mitä tähän on kirjoitettu? sanoi hän. — Siinä on:
Hans Kristian, Jernegaard. Sen täytyy olla kenraalilta.