Kenraali tarttui molempiin upeisiin aseihin, jotka olivat kirjoituspöydällä — leijonanjalkapöydällä.
— Nämä revolverit, selitti kenraali, ovat aina minun kirjoituspöydälläni. Ja ovat siinä olleet koskemattomina kolme vuotta, eikö totta, Hans Kristian?
— Niin, herra kenraali, vastasi Hans Kristian. — Kukaan ei ole koskenut kenraalin kapineihin, siitä minä kyllä olen pitänyt huolen.
— Ovatko ne latingissa? kysyi luutnantti Rosenkrantz.
— Eivät, luonnollisesti eivät. Miksi ne olisivat latingissa?
Luuletteko sitten, että tämä on ryövärimaa?
Luutnantti heilautti hansikkaitaan. — Pankaa ne pois, sanoi hän.
— Miksi?
— Siksi että ne eivät ole latingissa. Lataamattomat aseet ovat ainoat, joita minä pelkään.
Kenraali säpsähti ja avasi makasiinin. Hän kääntyi hämmästyneenä Hans
Kristianiin.
— Hyi helkkarissa! huusi hän. — Joku on joka tapauksessa pidellyt aseitani. Revolverihan on ladattu.