Hetkisen kuluttua Louise neiti tuli huoneeseen. Hän sanoi aikovansa mennä aikaisin levolle, koska oli matkasta väsynyt.
— Entä te, luutnantti? kysyi hän. — Te ette luultavasti ole väsynyt, sillä tehän olette jo nukkunut.
— Minä en ole vähintäkään väsynyt, vastasi Rosenkrantz. — Tiedättehän, neiti, että tähän aikaan illasta minun päiväni tavallisesti varsinaisesti alkaakin.
— Kello puoli yksitoista, sanoi toinen. — Sepä kauheata. Siihenkö aikaan päivästä teillä on tapana mennä Jockeyklubiin?
— Hohhoo! Ei, te erehdytte kokonaan. Kello puoli yhdeksän minulla Pariisissa on tapana mennä teatteriin. Siihen aikaan viimeinen näytös alkaa. Jockeyklubin jäsenelle ei sovi mennä teatteriin ennen viimeisen näytöksen alkua.
— Silloin ette saa suurtakaan käsitystä kappaleesta?
— Kappaleesta? kysyi luutnantti hämmästyneenä. Sitten hän pudisti päätänsä. — Rakas neiti, mitä te tarkoitatte? sanoi hän. — Kappaleesta?
— Oo, te olette sietämätön keikailija, vastasi tyttö. — Te teette aina itsenne huonommaksi kuin olette.
— Niin, silloin en joudu ainakaan pettymisen vaaraan.
— Tiedättekö, luutnantti Rosenkrantz, sanoi Louise, setä tahtoo, että meidän pitäisi mennä naimisiin. Herra jumala, millainen sietämätön mies teistä tulisi.