Kenraali löi kädellään otsaansa.
— Te olette oikeassa, sanoi hän, mutta mikä hitto sitten naputti minun ikkunaani?
— En ainakaan minä.
— Ette, mutta kuka sitten oli niin rohkea?
— Naputtiko sitten joku todellakin ikkunaan?
— Naputti, minä en uneksinut. En ollut vielä nukkunut, kun kuulin sipsuttelevia askelia lumessa ikkunani ulkopuolella. Heti senjälkeen joku naputti lujasti kolme kertaa ikkunaan. Ja huutaessani: "kuka siellä?" kuulin, miten sipsuttavat askelet nopeasti poistuivat pitkin talon etusivua.
— Ylen merkillistä. Ja tiedättekö, kenraali, miksi minä seison tässä?
— En, mutta minua huvittaisi kuulla, miksi te keskellä yötä juoksette edestakaisin lamppu toisessa kädessä ja revolveri toisessa. Älkää kieltäkökään, rakas Rosenkrantz, te ette erehdytä minua tuolla nenäliinalla. Minä näin varsin hyvin revolverin.
— Minäkin kuulin askelia, vastasi luutnantti, oveni ulkopuolelta, ullakkoportailta ja ullakolta.
— Sepä hittoa. Sitten varmaankin saamme konnan kiinni.