Ne olivat toiselta puolen maalatut. Ei kumpikaan salapoliiseista voinut ymmärtää, mihin niitä oli käytetty. Ne näyttivät eniten jostakin seinästä sahatuilta.
Edelleen löysivät he koko joukon rojua, halonkappaleita y.m.s., mikä kaikki oli saven peitossa samoinkuin koko viulun sisus.
Kun salapoliisit olivat tyhjentäneet viulun sisustan ja panneet löydetyt esineet eräälle tuolille, nousivat he pystyyn ja katsoivat toisiinsa.
Ensin puhkesi aina iloinen Harald Brede leveään nauruun.
Sen perästä alkoi Asbjörn Krag nauraa. Mutta äkkiä hän tuli vakavaksi.
"Kuitenkaan tämä ei ole yksinomaan naurettavaa. Selvästi piilee tässä jotakin."
"Joka tapauksessa en käsitä mitä se voisi olla", vastasi Harald Brede. "Toivon, että se mies, joka heitti viulun mereen, olisi täällä. Silloin parissa minuutissa muutamin valituin sanoin opettaisin hänelle, miten tällaisia hienoja soittokoneita käsitellään."
Asbjörn Krag yritti vastata, kun äkillinen naputus ovelle keskeytti hänet.
Eräs alemmista virkamiehistä ilmoitti, että muuan mies seisoi ulkona ja halusi puhutella Asbjörn Kragia.
"Nimi?" kysyi Krag.