"Että on olemassa yhdysside bassoviulun ja kauniin anarkistin välillä."
"Uskomatonta", virkkoi Harald Brede. "Tuolla naurettavalla bassoviulujutulla ja pienen anarkistin traagillisella kohtalollako olisi muka yhteyttä! Sinun on myönnettävä, että se on mahdotonta."
"Mutta usein onkin vain kukonaskel vakavan ja naurettavan välillä", vastasi Asbjörn Krag. "Tässähän on ravintola. Asettukaamme täällä johonkin nurkkaan, niin selitän asian sinulle."
Kun he olivat saaneet kumpikin lasinsa, aloitti Asbjörn Krag:
"Ensinnäkin hylkään mahdollisuuden, että itävaltalaiset olisivat mielenvikaisia."
"Sitä ei sinun tule tehdä liian pikaisesti."
"Teen sen kaikesta huolimatta. Mielenvikaiset eivät koskaan keksi sellaisia hullutuksia, joilla nämä herrat huvittelevat itseään. Siis: itävaltalaiset ovat täysin normaaleja. He ovat mikäli ymmärrän hyvinkin viisaita, jopa älykkäitä."
"Merkillistä älykkyyttä!"
"Kaikenkaikkiaan minulle selvisi heti, että viisaat ihmiset eivät ryhdy niin suureen puuhaan hotellissa ilman että heillä on joku tarkoitus. — Ensinnäkin muistui mieleeni, että he tahtoivat asua määrätyissä huoneissa, joiden numerot he tiesivät, vaikk'eivät koskaan ennen olleet hotellissa asuneet. Heillä oli siis jotakin etua näissä huoneissa asumisesta, mutta mitä? — Nyt olen saanut selville, että tuo kaunis anarkisti, joksi häntä sanomme, on jo kaksi viikkoa sitten oleskeluansa varten Kristianiassa tilannut pienen, komean kolmen huoneen huoneiston. Itävaltalaisten huoneet erottaa tästä huoneistosta vain seinä."
Harald Brede heristi nyt korviaan.