PRINSSIN VAUNUT.
Ruokasali oli tällä hetkellä miltei tyhjänä vieraista, minkä vuoksi tuo tuskallinen näytelmä ei herättänyt mitään huomiota. Harald Brede oli yhtä kuohuksissa kuin hänen ystävänsä ja virkaveljensä.
"Miten tiedät, että hän on Leo Carsten?" kysyi hän kiivaasti.
"Tunsin hänet, kun valo sattui hänen kasvoihinsa", vastasi Asbjörn Krag. "Tunsin hänet silmistään, noista tuikkivista, sysimustista silmistä…"
"Mutta nyt tulee tilanne vielä vaarallisemmaksi", jatkoi Brede, "kun sellainen mies kuin tämä rohkea, kansainvälinen seikkailija on toisella puolella."
"Niin, mutta se tekee meidät samalla varovaisemmiksi… Luuletko, että hän huomasi jotakin?"
"Sitä en luule. Hän näytti ainakin aivan välinpitämättömältä."
"Sellaisen ihmisen kasvoista ei voi koskaan havaita mitään", vastasi Asbjörn Krag. "Miehen, joka Teddy Rooseveltin tavoin voi silmää räpäyttämättä esiintyä kiihtyneen amerikkalaisen valitsijajoukon edessä, täytyy olla kylmä ja tunnoton. Mutta tässä tulee meille kuitenkin jotakin uutta voimien koetusta. Emme saa kadottaa häntä näkyvistämme. Jos hän tekee jotakin kuinka vähän epäilystä herättävää tahansa, vangitsemme hänet heti. Kaikeksi onneksi näyttää hänellä olevan niin paljon omallatunnollaan, ettei meidän tarvitse pelätä toimeenpanevamme mitään aiheetonta pidätystä."
Myös molemmat salapoliisit lähtivät nyt ruokasalista. Harald Brede mutisi:
"Vai on mr. Carstenista myöskin tullut anarkisti. Sitä olisi tuskin voinut uskoa…"