"Niin, mitä se oli? Ammuttiinko revolverilla?"
"Ei", vastasi Asbjörn Krag, "mutta täällä oli valokuvaajia."
Hän juoksi siihen paikkaan, mistä seinä oli sahattu auki ja repäisi pois seinäpaperin. Aukon takana seisoivat molemmat itävaltalaiset. Leo Carsten piti vielä kameraa kädessään. Hän hymyili ivallisesti ja ylimielisesti. Asbjörn Krag koetti temmata koneen häneltä, mutta Carsten esti hänet siitä uhaten revolverillaan.
Myöskin kristianialainen salapoliisi kohotti revolverinsa.
Luultavasti olisivat he molemmat seuraavassa silmänräpäyksessä ampuneet, jollei hänen kuninkaallinen korkeutensa olisi itse suurella kylmäverisyydellä asettunut molempien revolverinsuiden väliin. Krag ja Carsten antoivat aseiden vaipua. Prinssi oli käynyt hyvin kalpeaksi, mutta kaikesta huolimatta oli hän se, joka nyt hallitsi tilannetta.
Hän katsoi kelloaan.
"Minun matkani tapahtuu tunnin kuluttua", sanoi hän, "siihen mennessä täytyy tämän asian olla järjestyksessä."
Kääntyen itävaltalaisten puoleen hän jatkoi: "Olkaa hyvät, herrat vintiöt, ettekö tahdo tulla lähemmäksi…"
Hän katsahti Leo Carsteniin ja vavahti ankarasti.
"Te!" huudahti hän. "Oletteko te nyt täällä!"