Leo Carsten kumarsi.
"Elämä, teidän korkeutenne, elämä on muuttuvainen kuin ilma ja tuuli."
"Sulkekaa kaikki ovet!" jatkoi prinssi.
Käskyä toteltiin.
Itse meni hän senjälkeen Rosa Brennerin luo. He kuiskailivat hetkisen keskenään. Kun hän tuli jälleen takaisin, oli hän, jos mahdollista vielä kalpeampi. Hän sulki huolellisesti oven jälkeensä ja veti eteen paksut silkkiverhot, niin ettei neiti Brenner kuulisi mitä he puhuivat.
Siinä seisoivat nyt nuo neljä miestä ja mittailivat toisiaan silmillään ikäänkuin kaksintaistelijat ennen taistelua. Leo Carsten oli mahtavin. Hän nojasi rentona tuolinselkämystä vastaan. Kamera roikkui edelleen hänen kädessään. Asbjörn Kragin kasvoilla oli raivon ilme. Prinssi näytti epätoivoiselta. Ja mitä paksuun itävaltalaiseen tuli, ei hän käsittänyt paljoakaan koko jutusta. Hän muistutti kiukkuista härkää, joka siinä vihaisesti mulkoillen katseli Asbjörn Kragia.
"Vai niin, te aioitte ampua, herrani", huudahti prinssi lopuksi, "tiedättekö te, mitä seurauksia siitä olisi ollut…"
"Omasta puolestani tiedän ainakin", vastasi Asbjörn Krag, osoittaen Leo Carstenia, "että tuo mies ei sen jälkeen enää kauempaa olisi ollut elävien joukossa."
Hänen kuninkaallinen korkeutensa kohautti olkapäitään.
"Se ei minua ollenkaan liikuta", vastasi hän.