"Ei suinkaan", vastasi Leo Carsten häikäilemättömästi hymyillen, "se on meidän omaa keksintöämme."
"Arvelimme, että valokuvasta voisi olla meille hyötyä."
"No hyvä", jatkoi prinssi, "kun arvoisain herrain onnistui Krokklevenin matkalla ryöstää neiti Brenneriltä tuo kallisarvoinen teräslaukku, tuli tapaamisemme vielä välttämättömämmäksi kuin muuten. Neiti kirjoitti minulle siitä. Päätin heti tulla hänen luokseen osaksi sanoakseni hänelle jäähyväiset, osaksi puhuakseni varastetuista kirjeistä. Minähän en voinut tehdä tätä vierailua koko maailman nähden, ja senvuoksi tulin pakotetuksi järjestämään sen toisella tavalla. Hänen veljensä tuli linnaan. Minä otin hänen viittansa ja hattunsa ja onnistuin sillä tavalla hiipimään pois linnasta."
"Siksi hän ei siis ontunut", mutisi Asbjörn Krag.
"Mitä sanoitte?"
"Ah, en mitään."
"Saadaksemme asian nopeasti ratkaistuksi", jatkoi prinssi, "paljonko vaaditte, herrat?"
"Päämiehemme…", aloitti Leo Carsten.
Prinssi keskeytti hänet.
"Niin, jos te todellakin aiotte antaa kirjeet hänen majesteetilleen, niin onhan se hyvä. Onko palkkio tuosta kepposesta määrätty etukäteen?"