Prinssi puri huultaan.
"Mitä siis tahdotte minun tekevän?" lausui hän.
"Kirjeitä ei toistaiseksi julkaista. Ainakaan ei ennenkuin kaikki mahdolliset neuvottelut ovat rauenneet. Mehän voimme jatkaa neuvottelujamme Münchenissä, teidän kuninkaallinen korkeutenne. Siellä meidän ei tarvitse pelätä nokkaviisaan poliisin sekaantumista."
"Luonnollisesti en tahdo enempää puhua kanssanne", sanoi prinssi, "tahdotteko olla hyvä ja heti lähteä tästä huoneesta."
Asbjörn Krag oli nyt äkkiä kuullut virkaveljensä Harald Breden äänen oven takaa. Hän tiesi, että ovenvartija oli ilmoittanut asiasta Harald Bredelle. Hän sekaantui nyt keskusteluun tavalla, joka vaikutti yhtä yllättävästi itävaltalaisiin kuin prinssiinkin.
"Peli ei vielä ole voitettu, herrani", sanoi Asbjörn Krag, kääntyen molempiin roistoihin päin. "Minulla on ollut onni seurata herrojen tekemisiä ja jättämisiä näinä päivinä. Ja minun on muun muassa onnistunut saada tietooni erinäisiä lausuntoja, joita herrat, varomattomasti kyllä, ovat suustaan päästäneet, kuten esim. että te tulisitte lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla j.n.e. Sillä te kaiken todennäköisyyden mukaan tarkoititte sitä, että ensin kiristäisitte rahoja hänen majesteetiltaan ja sitten prinssiltä, myydäksenne lopullisesti kirjeet jollekin kolmannelle henkilölle, joka tarjoaisi niistä enimmän."
"Olette oikeassa", sanoi Leo Carsten häikäilemättömästi, "mutta riippuuhan kaikki tuo meidän vastaisista neuvotteluistamme. Eihän ole mahdotonta, että pääsemme sovintoon. Mutta tunnustan, että vaatimuksemme eivät ole pienet."
"Muista lausunnoistanne", jatkoi Asbjörn Krag levollisena, "voin esimerkiksi mainita yhden: että prinssin veri tulee vuotamaan…"
Carsten nyökkäsi taasen myöntävästi.
"Kaiken tämän", sanoi Krag, "olisi pitänyt kauan ennen herättää minun epäluuloani, myönnän sen. Kenties minun olisi silloin onnistunut tehdä tyhjäksi näiden herrojen häpeämätön yritys. Kuitenkin olen siten saanut tilaisuuden koota molempia herroja vastaan joukon aineksia, joista voi koitua yhtä ja toista hyötyä."