— Miksi menette tänne? kysyi konsuli.
Salapoliisi ei vastannut. Hän vain viittasi kädellään tiehen.
Falkenbergilta pääsi ihmetyksen ja ilon huudahdus.
— Vihreä automobiili, luuletteko? kysyi hän jännityksen vallassa.
— Muu se ei voi olla, vastasi Krag. — Jäljet ovat ihan verekset.
Salapoliisi joudutti askeliaan ja kulki lopulta niin nopeasti, että
Falkenberg vaivoin pysyi mukana.
Alkoi jo hämärtää. Varsinkin metsässä oli synkkää ja pimeätä.
Siitä tuli pitkä vaellus. Automobiilinjäljistä ei näyttänyt loppua tulevankaan. Tie kulki aaltoilevien peltojen ja niittyjen keskitse ja monien metsikköjen halki. Ja vihdoin tuli niin pimeä, etteivät he voineet enää nähdä jälkiä. Silloin Asbjörn Krag avasi pienen käsilaukkunsa.
Hän otti esiin mustankiiltävän sähkölyhdyn, jonka valaisuvoima oli sangen suuri. Kun hän suuntasi sen valkoisen sädekimpun tielle, kävi tämä niin valoisaksi, että he saattoivat erottaa jokaisen ruohonkorren ja kaikki pyöränjälkien yksityiskohdat.
Lyhdynvalo edellään he astuivat vielä puolisen tuntia äänettöminä tietä pitkin.