Hän pisti kätensä aukosta sisään ja irroitti ha'an. Ikkuna aukesi itsestään. Krag valmistautui kapuamaan sisään, kun Falkenberg samassa tarttui hänen olkapäähänsä.
— Olin kuulevinani äänen, kuiskasi konsuli. — Se oli varmaankin huuto, ihmisen huuto jostakin läheltä.
Asbjörn Krag pysähtyi hetkeksi, ja molemmat seisoivat hiljaa useita minuutteja kuunnellen yön pimeydessä, mutta eivät erottaneet muuta kuin oman sydämensä tykinnän ja yötuulen suhinan puiden latvoissa.
— Huuto kuului alhaalta tieltä, sanoi Krag, tai ehkä tilanhoitajan asunnolta. Täällä ei ole mitään vaaraa. Tämä on autio kartano, kuollut talo.
Samassa Asbjörn Krag oli kavunnut ikkunasta huoneeseen. Hän ojensi kätensä ulos ja auttoi Falkenbergin samaa tietä sisään.
Heidän ympärillään oli pilkkopimeää, mutta he käsittivät olevansa varsin suuressa huoneessa.
Salapoliisi astui ääneti pari askelta eteenpäin, ja Falkenberg seurasi häntä.
— Tässä tuntuu olevan pöytä, kuiskasi poliisimies.
Falkenberg hapuili käsillään eteensä ja sai kiinni pöydästä.
— Siinä on liina, sanoi hän. Yhtäkkiä hän vavahti. — Pöytäliina on märkä, jatkoi konsuli. — Joku on ollut täällä ja läikyttänyt vettä.