Hän kuuli Asbjörn Kragin salalyhdyn naksahtavan, ja samassa leveä valoviiru osui pöytään.
Salapoliisi siveli ikäänkuin hyväillen pöytäliinaa ja nosti sitten kätensä valoon. Sormet olivat punaiset.
— Siinä on verta, sanoi hän aivan tyynesti, mutta äänellä, joka sai
Falkenbergin värisemään. — Pöytäliina on verinen.
XI.
Valaistu huone.
— Verta, kuiskasi konsuli. — Mitä sanotte, onko tämä verta?
Hän pyyhkäisi itse kädellään pöytäliinaa ja näki, miten sormet tulivat punaisiksi ja kosteiksi.
Salapoliisi ei vastannut. Hän suuntasi lyhtynsä valon pöydän alle. Siellä näkyi pieni verilätäkkö. Näytti siltä, kuin verta olisi kokoontunut pöydälle ja siitä tippunut jostakin raosta lattialle.
— Mitä täällä on tapahtunut? kysyi Falkenberg kauhun lamauttamana. —
Onko joku murhattu täällä?
— En tiedä, vastasi Krag.