Salapoliisi oli jo täydessä toimessa huonetta tutkimassa. Konsuli seisoi vavisten ja katseli häntä.
Huone oli jotenkin suuri. Alkuaan se oli ollut hienosti sisustettu, mutta tapetit olivat nyttemmin haalistuneet ja kipsi rapissut lattialle.
Seinissä oli suuria neliskulmaisia kuvioita, poistettujen taulujen jälkiä.
Eräässä nurkassa oli mahonkinen piironki. Krag koetteli sen laatikoita.
Kaikki olivat lukitut.
Piirongilla oli vanhanaikuinen kello pölyisen lasikuvun alla. Kello ei käynyt enää. Se oli pysähtynyt puoli kaksitoista.
Ne harvat tuolit, joita oli huoneessa, olivat sangen raihnaisessa kunnossa; mikä oli jalkaa vailla, mistä taas jouhitäyte pisti esiin.
Pöydän ääressä oli ollut kaksi tuolia. Toinen oli työnnetty vähän etäämmälle, toinen oli kumossa keskellä lattiaa.
Krag tutki tarkoin näitä kahta tuolia ja katseli senjälkeen muita.
Konsuli Falkenberg huomasi hänen käyvän yhä miettiväisemmäksi ja totisemmaksi.
Koko tämä huone tuntui Falkenbergista kamalalta. Näytti kuin siinä ei olisi asuttu vuosikausiin. Ja kuitenkaan ei veri pöytäliinassa ja lattialla ollut voinut olla siellä kauaakaan — enintään muutamia tunteja.