Asbjörn Krag keskeytti yhtäkkiä tutkimuksensa.
— Täällä on ollut ihmisiä viimeksikuluneen vuorokauden aikana, kuiskasi hän.
Hän pyyhkäisi uudelleen pöytäliinaa sormillaan ja jatkoi:
— Tämä on ihmisverta.
Falkenberg vavahti, ja jäätävä kylmyys karsi hänen ruumistaan.
Täydellinen, hautova hiljaisuus painoi tätä omituisen kuollutta taloa.
Ei kuulunut muuta kuin poliisimiehen kuiva, yksitoikkoinen ääni.
Asbjörn Krag osoitti kumollaan olevaa tuolia.
— Tuossa istui toinen, sanoi hän.
— Toinen?