— Ettekö tiedä hänen nimeänsäkään? kysyi Valentine.
— Tiedän kyllä, vastasi salapoliisi viekkaasti hymyillen.
— Eipä juuri siltä näyttänyt. Tehän sanoitte häntä Stoltenbergiksi.
— Tunnen nimen yhtä hyvin kuin tekin, rouva Keppel, vastasi salapoliisi yhä hymyillen.
Nuoren lesken silmät välähtivät omituisesti.
— Toivotan teille kaikkea mahdollista onnea jatkuviin pyrintöihin ystävienne hyväksi, sanoi hän, mutta milloin vaaralliset asiat ovat kysymyksessä, ei teidän pidä soutaa liian kauas.
— Miksikä ei, hyvä rouva?
— Saattaa käydä niin, että hukutte — sekä te että ystävänne.
Asbjörn Krag kohotti kulmakarvojaan.
— Siihen vaaraan käyn mielihyvällä, vastasi hän. — Minä rakastan vaaraa.