— Pyydän anteeksi, sanoi Krag ihan onnettoman näköisenä, — pyydän tuhannesti anteeksi. Mielihyvällä otan korvatakseni peilin.
Valentine seisoi sanattomana hämmästyksestä nähdessään hänen ilmitahallisen hävitystyönsä.
Mutta Krag pisti tyynesti kätensä suureen aukkoon, jonka oli lyönyt peiliin. Vastassa oli villainen kangas, joka antoi myöten hänen painaessaan.
— Sitä arvelinkin, mutisi hän ja työnsi koko peilin syrjään. —
Minusta ihan tuntui, että tämä kaunis peili kätki taaksensa aukon.
Peilin takana oli vain tumma oviverho. Krag tempasi sen syrjään ja kuuli samassa oven paukahtavan kiinni viereisessä huoneessa. Hän hyppäsi sinne, sai hapuilemalla käsiinsä sähkönappulan ja väänsi valon.
Hän seisoi ruokasalin tapaisessa. Luotuaan nopean silmäyksen ympärilleen hän näki, ettei huoneessa ollut ketään ihmistä. Mutta selvää oli, että sieltä oli joku juuri lähtenyt, urkkija, joka oli aikonut peilin takana kuunnella keskustelua.
Krag meni ovelle ja pani sen salpaan.
Sitten hän kääntyi ja palasi rikkinäisen peilin ohitse takaisin hienoon salonkiin, missä Valentine aivan tyynenä odotti häntä.
Hän salpasi salonginovenkin.
Sitten hän kääntyi "petohämähäkkiin" päin.