— Minä ihailen teitä, sanoi hän. — Hiljainen tyyneytenne herättää minussa todella kunnioitusta.
— Ja minä olen aivan sanattomana teidän julkeutenne takia, vastasi
Valentine.
— Kadutteko että päästitte minut sisään?
— En, vastasi "petohämähäkki", ja hänen silmänsä välähtivät voitonriemuisesti. Sitten hän lisäsi:
— Minusta tuntuu siltä, että olette mennyt satimeen, herra salapoliisi.
Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.
— Puhukaamme nyt vakavasti keskenämme, sanoi hän. — Väylä on selvä.
XVIII.
Kuoleman edessä.
Valentine oli käynyt hyvin kalpeaksi. Nähdessään Asbjörn Kragin uhkaavan käytöksen hän astui soittokelloa kohden kutsuakseen apua.