— Kuulitteko sitä, herra konsuli? sanoi hän. — Se on varmasti meidän automobiili.
— Niin, sen voisin vannoa, vastasi Falkenberg tähystellen eteenpäin.
— Sen äänen tuntisin satojen joukosta. Olenhan itse ostanut torven
Lontoosta. Ehkäpä nyt saamme tietää, mitä veljeni kadonneesta
automobiilista on tullut.
Hänen mieleensä vilahti tuokioksi ajatus: kenties Charlie ajaa siinä.
Kiiltävä auto lähestyi nyt suurilla kumipyörillään. Oli melkein valoisaa, joten se näkyi selvästi.
— Ei, tämä auto on vihreä, sanoi kuski. — Niin että ei se voi olla meidän.
— Eipä tietenkään, vastasi konsuli. — Veljeni automobiili on punainen.
— Sitäpaitsi lyhdynpitimet ovat toisenlaiset.
Automobiili porhalsi ohi.
Siinä istui kaksi miestä. Toinen oli mustapintainen, lähinnä muistuttaen espanjalaista. Falkenberg kiintyi erityisesti näihin kasvoihin.
— Aika roisto naamasta päättäen, mutisi kuski.