— Siinä meni viimeinen keino, mutisi Valentine.
Hän oli nyt todella peloissaan. Hän vapisi kauhusta ja kulki edestakaisin huoneessa kädet rukoilevasti koholla ja katse tähdättynä revolveriin, joka nyt jälleen oli ojennettuna hänen päätänsä kohti.
— Viimeinen keino, mutisi hän uudelleen.
— Teiltä on siis mahdoton saada mitään tietoja, sanoi Krag.
— Ei, ei, vastasi hän nopeasti. — Saatte tietää kaiken, minä en salaa enää mitään.
Hänen viimeinen keinonsa, murhayritys, oli paljastunut niin nöyryyttävällä tavalla, että epätoivo sen johdosta oli ilmeisesti kokonaan murtanut hänet. Nyt hän oli semmoisessa tuskassa ja sielullisessa hajaannustilassa, että saattoi olla valmis puhumaan mitä hyvänsä, antamaan ilmi liittolaisensa, paljastamaan kaikki salaisuudet.
Asbjörn Krag ymmärsi tämän. Hän oli tutustunut asianlaitaan oikeussaleissa, nähnyt miten rikoksentekijät, kun kaikki tiet ovat ummessa, heittäytyvät suin-päin täydelliseen ja suoraan tunnustukseen, ikäänkuin siitä löytäen vapautuksen.
Ja nyt hänen ei tarvinnut enää kysyä.
— Ada on täällä Kristianiassa, muka mielenvikaisena, sanoi Valentine. — Hän asuu erään vanhan, kiltin naisen luona, joka on aivan syytön kaikkeen.
— Osoite?