— Hyvä. Sittenpä mielisin kysyä teiltä erästä asiaa. Miksi tuo mies-parka siellä Övren kartanossa murhattiin?
— Minä sain asiasta tiedon vasta sitten, kun se jo oli tapahtunut, vastasi Valentine. — Hän oli roisto, hän tahtoi kavaltaa meidät. Olin tosin jo kauan epäillyt häntä ja käskenyt väkeäni olemaan varuillaan hänen suhteensa, mutta mitään suoranaista osaa minulla ei ole rankaisemisessa. Tietäkää, herra poliisimies, että meidän kirjoittamattomat lakimme ovat paljon ankarammat kuin yhteiskunnan kirjoitetut. Hän sai muuten ansionsa mukaan. Hän on eläissään tehnyt niin monta rikosta, että kuolemanrangaistus oli enemmän kuin oikeutettu. Mitä minun siihen tulee, että hän oli saanut tunnonvaivoja ja tuumi ruveta paremmaksi ihmiseksi. Hän uhkasi lopulta suorastaan antaa meidät ilmi, ja siksi hänet oli raivattava tieltä pois.
— Minä näin hänen olkapäässään erään merkin, sanoi Krag istuen yhä revolveri kädessä.
— Se oli muisto kaleerivankeudesta, mutisi Valentine. — Hän rupesi meidän mieheksi, kun autoimme häntä karkaamaan sieltä. Hän osoitti mitä mustinta kiittämättömyyttä tahtoessaan sittemmin kavaltaa meidät. Minä en häntä enää muistele.
Salapoliisi katsoi kelloaan.
— Sinä aikana, mikä meillä on tässä vielä jäljellä, ennenkuin väkeni ilmoittaa minulle, että Ada on löydetty, aloitti hän, voisimme sopivasti ajan kuluksi järjestää muut välimme.
Valentine tuijotti häneen käsittämättä mitään.
— Tarkoitukseni ei ole, jatkoi Krag, lähettää teitä huomenna ulkomaille aivan rahattomana, mutta teidän on kuitenkin muistaminen, että olen tässä jutussa tavallani konsuli Falkenbergin asianajaja. Hän kääntyi puoleeni saadakseen selkoa kirjainlukon salaisuudesta ja noiden kahdenkymmenenviiden tuhannen kruunun katoamisesta. Te tarjositte kerran Einar Falkenbergille kaksikymmentä tuhatta kruunua hänen veljensä velkojen suoritus-avuksi. Tarjous oli teidän puoleltanne tarkoitettu osittain silmänlumeeksi, osittain solvaukseksi. Falkenberg käsitti sen yksinomaan solvaukseksi. Minä sitävastoin en näe mitään alentavaa siinä, että minä hankin hänelle rahat, mitkä te todenperästä olette varastanut häneltä. Tapoihini kuuluu, että toimitan tehtäväni mahdollisimman perinpohjaisesti, ja ilman noita kahtakymmentäviittä tuhatta ei tämän jutun ratkaisu olisi aivan täydellinen. Toisin sanoen, tahdotteko olla hyvä ja panna nuo varastetut rahat tähän pöydälle?
Asbjörn Krag, joka tunsi "petohämähäkin" ahneuden, odotti nyt jonkinlaista sisunpurkausta tämän pyynnön johdosta.
Valentine rypistikin otsaansa, mutta rypyt silisivät kohta jälleen ja hän kysyi kummastellen: