Automobiili ponnahti heti keskikadulle kuin irtipäästetty tiikeri.
Näytti tosiaankin siltä, kuin se olisi hypähtänyt monta metriä, niin raju ja nopea oli lähtö. Sekunnin kuluttua se oli jo kaukana kadulla, ja sitten se mylvähtäen katosi kulman taakse. Valentinen valkoinen huntu liehui kuin lippu sen yläpuolella. Jens oli koettanut tarrautua kiinni automobiiliin, mutta se lennätti hänet erästä lyhtypatsasta vasten, niin että hän jäi hetkeksi makaamaan tajuttomana.
Tällä tavoin "petohämähäkki" pääsi taistelukentältä.
Asbjörn Krag seisoi keskellä katua seuraten katseellaan automobiilin poistumista. Hän ei ruvennut kuuntelemaan konsuli Falkenbergin valituksia.
— Tapahtunut mikä tapahtunut, sanoi hän. — Minähän varoitin teitä sekaantumasta asioihin. Missä Ada neiti on, Jens?
Jens kömpi pystyyn katuojasta ja hoiperteli kuin humalainen.
Lyhtypatsas oli antanut hänelle ankaran tärähdyksen.
— Ylhäällä muijan luona, änkytti hän.
— Muijan?
— Niin, kolmannessa kerroksessa.
Jens meni edeltä portaita ylös, hänen perässään Asbjörn Krag ja viimeisenä Falkenberg, joka ei enää virkkanut sanaakaan, mutta ei liioin rohjennut oikein uskoa, että pian saisi jälleen nähdä Adan.