Saavuttuaan kolmanteen kerrokseen he näkivät heti poliisin väkivaltaisen sisäänmurtaumisen jälkiä. Ovi oli särjetty ja riippui nyt alimman saranansa varassa. Oviaukossa seisoi vanhanpuoleinen naishenkilö itkien.
Krag työnsi hänet syrjään ja riensi sisään.
Ensimäisessä huoneessa makasi mustapintainen mies köytettynä lattialla. Vieressä seisoi konstaapeli vahdissa. Asbjörn Kragin näyttäytyessä konstaapeli teki jäykkänä kunniaa.
— Missä? kysyi salapoliisi.
Konstaapeli osoitti seuraavaa huonetta, ja Krag meni sinne.
Sohvalla makasi nuori tyttö kalpeana ja silmät puoliummessa. Paitsi häntä oli huoneessa pari siviilipukuista etsivää poliisia. Toinen istui avoimessa ikkunassa, vielä aivan ymmällä siitä, mitä äsken oli tapahtunut alhaalla kadulla ja mitä hän ei lainkaan ymmärtänyt.
Kun Asbjörn Krag astui huoneeseen, niin Ada aukaisi silmänsä ja kuiskasi:
— Vihdoinkin.
Hän oli liian väsynyt kyetäkseen puhumaan.
Mutta silloin Falkenberg riensi Kragin ohi, heittäytyi sohvan ääreen ja sulki morsiamensa riemuiten syliinsä. Nuori tyttö hymyili valoisaa hymyä. Hän oli viime aikoina saanut kärsiä paljon, mutta nyt hän oli taas onnellinen.