Charlie on kuollut. Hän pitää vielä kouristuksentapaisesti revolveria kädessään. Sanomaton suru valtaa veljen. Noita kahtakymmentäviittä tuhatta hän ei ajattele. Hän ajattelee vain veljeään, poikavuosiensa leikkitoveria, hän muistaa vilahduksena Charlien rakkauden ja lämpimän ystävällisyyden, hänen mandoliininsa, hänen surunvoittoiset laulunsa.
— Pöydällä on jokin paperi, mutisee Falkenberg hajamielisesti itsekseen.
Hän ottaa sen ja lukee:
"Rakas veli", on siihen kirjoitettu, "minä olen viaton".
Konsuli sivelee vainajan hiuksia ja sulkee hänen sammuneet silmänsä.
III.
Rakas veli, minä olen viaton.
Alussa Falkenberg oli kuin huumaantunut. Noiden viheliäisten rahojenko takia — ei, se ei ole mahdollista, ajatteli hän. Ja hän huusi ääneen veljensä nimeä: Charlie, Charlie!
Hän otti uudelleen käteensä paperilipun, jonka veli oli kirjoittanut, ennenkuin teki kauhean tekonsa. "Rakas veli, minä olen viaton." Muuta siinä ei ollut. Mitä tämä merkitsi? Saattoiko siis joku muu kuin hän olla ottanut rahat? Hänhän oli käynyt alhaalla veljensä asunnossa tänä yönä. Hän ainakin tiesi varkaudesta, ja siksi hän ehkä olikin ampunut itsensä. Ampunut itsensä! Falkenberg katseli uudelleen vainajaa. Ja tuo muuten niin kylmäverinen mies joutui mitä raastavimman surun valtaan; hän hoiperteli pitkin huonetta nurinkäännettyjen taulujen keskellä ja vaikeroi ääneen.
Mutta yhtäkkiä hän tyyntyi kuullessaan varovaisia askelia viereisestä huoneesta. Siellä tuli vanha palvelija.