Konsuli vapisi nähdessään nämä kasvot, joita hän ei ollut koskaan ennen oikein katsellut. Valentine oli todellakin hyvin kaunis. Hän veti kätensä pois.
— Rouva Kempel, aloitti hän.
Mutta Valentine keskeytti hänet ja työnsi hänet istumaan tyyny- ja silkkimattokasalle.
— Istukaa, sanoi hän. — Istukaa, niin saamme puhella. Minä luulin teitä vihollisekseni, mutta nyt näen, että olettekin ystäväni.
Konsuli katsoi ällistyneenä häneen.
Valentine nojautui taaksepäin leposohvalla, joka oli aivan Falkenbergin vieressä. Tuolla tavoin leposohvalla lojuessa hänen kauneutensa pääsi täysiin oikeuksiinsa. Uutimien välisestä raosta tunkeutui valkea ilta-auringon viiru sisään, valahti huonekaluille ja leikki hänen kaulallaan. Falkenberg katseli tuota kaulaa, silmäsi sitten kasvoja ja vavahti jälleen.
Valentine taivuttautui häntä kohden ja tuki päätänsä käsillään. Puvun hiha valui alas ja paljasti käsivarren.
— Me rakastimme toisiamme, kuiskasi hän.
Falkenberg oli vähällä hypähtää pystyyn, mutta hillitsi itsensä.
— Hän ainakin rakasti teitä, sanoi hän.