Falkenberg sävähti.
Valentine heittäytyi nauraen takaisin leposohvalle, niin että valkea auringonsäde kulki suoraan hänen punaisen suunsa yli.
— Niin, sillä hän on ihan suunnattoman ikävystyttävä, ratsumestari nimittäin, liverteli hän, — puhuu myötäänsä vain hevosistaan. Charlie oli niin rakastettava, että saattoi minut ovelleni asti. Olin hänelle sanomattoman kiitollinen. Ratsumestari oli kai juonut paljon samppanjaa, ja silloin häntä on mahdoton sietää. Niin, Charlie oli todellakin herttainen… Sanokaa, kuiskasi hän, eihän vain lie niin, että raha-asiat… vekselit…
Falkenberg katsoi häneen.
— Ehkä nekin, vastasi hän.
— Hyvä jumala! huudahti Valentine. — Jos jotain on hullusti, niin meidän täytyy tehdä kaikkemme hänen maineensa pelastamiseksi.
Hän nousi ja meni konsulin ohitse niin läheltä, että silkkihame hipaisi hänen polveaan.
Hän meni erääseen nurkkaan, helisteli joitakin pieniä avaimia ja aukaisi erään laatikon.
Falkenberg istui neuvotonna ja mykkänä paikallaan. Hän tunsi, miten hajuvedentuoksu, Valentinen puvun kahina, hänen kauneutensa ja silmänsä vähitellen suorastaan huumasivat hänet. Mistä hän aikoikaan vaatia Valentinen tilille? Hän siveli hämmentyneenä otsaansa.
Valentine palasi. Hänellä oli jotain kädessään.